fbpx

Liisa Seppälä

Toimitusjohtaja, Avot design Oy

Tapahtuman juontaja

Liisa Seppälä on yrittäjä ja taiteilija Etelä-Pohjanmaalta. Moni tuntee hänet suositun Pöyrööt-sarjakuvan piirtäjänä, mutta sen lisäksi hän on Avot design Oy:n toimitusjohtaja ja yrittäjä. Hän perusti yrityksen 22-vuotiaana ja pyörittää sitä yhdessä miehensä kanssa. Seppälä on ensimmäinen Kultainen Oras -yrittäjyyspalkinnolla palkittu sarjakuvapiirtäjä.

Seppälä juontaa historian ensimmäisen Roihun. Hän myös raottaa tapahtuman kulisseja Roihun Instagram-tilillä – ota siis tili seurantaan!

Hei Liisa, hienoa saada sinut tapahtuman juontajaksi! Roihun teemana on moderni johtajuuden matka, mitä moderni johtaminen tarkoittaa sinulle?

Moderni johtaja on hyvä ihmistuntija, joka tunnistaa työntekijöiden vahvuudet ja heikkoudet. Hyvä johtaja ymmärtää, että luottamuksellinen ilmapiiri ja arvostus antaa edellytykset jokaisen työtekijän parhaalle mahdolliselle onnistumiselle.

Hyvällä johtajalla on vahva visio tulevaisuudesta, mutta myös tarvittaessa kyky muuttaa omaa kantaansa. Hän ei ole naulannut mielipidettään, eikä mielipiteen muuttaminen ole hänelle arvovaltakysymys. Kuitenkin hyvä johtaja tekee kuunneltuaan selkeitä päätöksiä ja ilmaisee tavoitteensa selkeästi työntekijöille. Sen jälkeen hän antaa vastuuta eikä mikromanageroi. Moderni johtaja antaa myös palautetta rakentavassa hengessä ja ymmärtää positiivisen palautteen merkityksen.

Moderniin johtajuuteen kuuluu olennaisesti avoin viestintä etenkin silloin, kun eteen tulee haasteita. Viestintä vähentää epävarmuutta ja myös spekulaatiota yrityksen sisällä ja sen ulkopuolella. Avoimella viestinnällä antaa itsestään johtajana helposti lähestyttävän kuvan ja se ruokkii yrityksen keskustelukulttuuria.

Mitä odotat Roihulta ja puhujilta?

Odotan ja uskon saavani uutta näkökulmaa asioihin. Jokaisen meidän työskentelytavat vaativat välillä tuulettamista ja tiedän, että Roihun puhujat puhaltavat pölyt pois ajatuksistani. Uudet ideat aion viedä käytännön toimintaan yrityksessäni.

Miten neuvoisit osallistujia ottamaan Roihusta ja puheenvuoroista täyden hyödyn irti?

Suosittelen haastamaan puhujia. Kysymään kysymyksiä ja keskustelemaan. Roihussa tulee olemaan läsnä myös kuuntelijoina ihmisiä, joilla on kokemusta ja näkemystä johtamisesta. Haluan kuulla heidänkin ajatuksiaan modernista johtajuudesta.

Valikko